XBuy on automaattinen ohjelmallisen ostamisen palvelu, jolla voi ostaa display-mainontaa eli bannerimainontaa eri medioihin. Display-mainonta sopii erityisesti brändimainontaan.
XBuy-bannerikampanjalla kohdistamme viestisi siten, että se näytetään vain halutuille asiakkaille riippumatta siitä, millä verkkosivuilla he liikkuvat. Näin mediabudjettisi ei valu hukkaan ja etukäteen sovituissa kuluissa on helppo pysyä. XBuyssa käytössämme ovat myös evästeettömät yleisöt.
Tässä muutamia syitä, miksi valita XBuy-kampanja:
Kampanjat osuvat juuri oikealle kohderyhmälle, oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa
Ohjelmallinen ostaminen tekee Display-mainonnasta tuloksellista
Potentiaaliset asiakkaat ohjautuvat sivustollesi
Kampanjan ostaminen, toteuttaminen ja raportointi hoituu kokonaan meidän kauttamme ilman välikäsiä
Käytettävissä on valtava määrä kanavia
Mainonta on tarkasti mitattavaa
Saat kampanjan päätteeksi raportin, jonka tulosten pohjalta mainontaa voidaan kehittää edelleen
XBuy-palvelu tuo käyttöösi runsaasti kotimaisia ja maailmanlaajuisia verkkomedioita. Dataa hyödyntämällä voimme kohdentaa viestin juuri potentiaalisille asiakkaillesi. Kampanjoita seurataan ja optimoidaan reaaliajassa.
Käytössäsi esimerkiksi nämä sekä tuhannet muut kanavat:
iltalehti.fi • iltasanomat.fi • tori.fi • foreca.fi • imgur.com • nettiauto.com • mtvuutiset.fi • hs.fi • suomi24.fi • kotikokki.fi • dailymail.co.uk • seiska.fi • luukku.com • telsu.fi • etuovi.com • ampparit.com • nettimoto.com • ratkojat.fi • vauva.fi • finnkino.fi • spotify.com • 9gag.com • kaleva.fi • kaksplus.fi • nettikone.com • yahoo.com • expressen.se • accuweather.com • google.com • ebay.com • aamulehti.fi • voice.fi • happypancake.fi • telkku.com • msn.com • wikia.com • anna.fi • salibandy.fi • lenovo.com • kauppalehti.fi • postimees.ee • aftonbladet.se • fandom.com • reddit.com • oikotie.fi • mobile.de • a-lehdet.fi • findit.fi • huuto.net • op.gg • ess.fi • apple.com • satakunnankansa.fi • rantapallo.fi • askelterveyteen.com • muropaketti.com • vuokraovi.com • menaiset.fi • kotiliesi.fi • e-kontakti.fi • talouselama.fi • kinuskikissa.fi • radionova.fi • tilannehuone.fi • esaimaa.fi • kouvolansanomat.fi • nettivene.com • soppa365.fi • ruutu.fi • helsinginuutiset.fi • cnn.com • iskelma.fi • kodinkuvalehti.fi • meillakotona.fi • savonsanomat.fi • jamsanseutu.fi • wordpress.com • hellapoliisi.fi • facebook.com • jamsanseutu.fi • nettimokki.com • pelikone.fi • linkedin.com • uutisvuoksi.fi • kuntoplus.fi • fonecta.fi • etlehti.fi • talkbass.com • apu.fi • lily.fi • iltv.fi • mtv.fi • mynet.com • tiede.fi • hyvaterveys.fi • meidanperhe.fi • weather.com • time.com • valitutpalat.fi • 1001pelit.com • deitti.net • marmai.fi • radiocity.fi • hintaseuranta.fi • ebookers.com
Mainospaikat eri medioihin ostetaan huutokaupassa, jolloin hinta määräytyy kulloisenkin kilpailutilanteen mukaan. Määrittelemme aina mainosten näytöille ja kampanjakokonaisuudelle kattohinnat, jolloin kustannusten kanssa ei tule yllätyksiä. Mitä useamman kokoisia mainos- tai videobannereita kampanjassa on tarjolla, sitä paremmat mahdollisuudet on saada mainospaikkoja edullisempaan hintaan. Yleensä kampanjassa on 7-10 erikokoista banneria samalla viestillä.
XBuy-kampanjan hinta kohdennuksista, medioista ja kampanjamateriaalista riippuen on noin 2-25 €/CPM (CPM tarkoittaa hintaa, jonka maksat tuhannesta mainoksen näyttökerrasta). Mitä isomman summan olet valmis panostamaan kampanjaan, sitä laajemman näkyvyyden sillä saat.
Tässä hintaesimerkki Kixitin omasta XBuy-kampanjasta, jossa käytimme eri verkkomedioiden sivuilla näkyvää mainosvideota:
Videobanneri 300 x 250 px
Kanavat: verkkomediat + erilaiset sovellukset, kuten pelit ja nettipalvelut
Kohdistus:
Mikkeli ja ympäryskunnat, pienyritysten omistajat (CPM 12,50 €) (CPM tarkoittaa hintaa, jonka maksat tuhannesta mainoksen näyttökerrasta)
16 kpl kuvabannereita
Kanavat: verkkomediat
Kohdistus: Mikkeli
CPM 12,50 €
Kauttamme saat kampanjan kohdennuksen juuri oikealle yleisölle. Kohdennus pohjautuu medioiden, tutkimuslaitosten ja yleisöjen rakentamiseen erikoistuneiden yritysten dataan ja se voidaan tehdä lukuisten kriteerien perusteella, kuten sijainnin, iän, kielen, kiinnostuksen kohteen ja työroolin perusteella.
Yleisökohdennusten hinnat ovat alkaen 1 € /CPM.
Vaihe 1 - Suunnittelu
Bannerimainoskampanjan sisältön, aikataulu, kohdennus, budjetti ja tavoite suunnitellaan yhdessä asiakkaan kanssa.
Vaihe 2 - Kampanjan ilme
Kampanjaan luodaan huomion kiinnittävät mainosbannerit kampanjailmeen mukaisesti.
Vaihe 3 - Kampanjan luonti
Kampanja rakennetaan ohjelmallisen ostamisen alustalle ja kampanjan luonnos hyväksytetään asiakkaalla.
Vaihe 4 - Käynnistys
Hyväksytty kampanja käynnistetään aikataulun mukaisesti pyörimään valituilla sivustoilla ja yleisöillä.
Vaihe 5 - Valmista tuli
Kampanjan päätyttyä asiakkaalle raportoidaan kampanjan tulokset. Pidemmän aikavälin kampanjoille teemme väliraportointeja.
Lue lisää digimainonnan mediatilan ostamisesta ja kampanjavaihtoehdoista.
Uutiskirjeemme tilaajana pysyt ajan hermolla toimistomme ajankohtaisista asioista ja vinkeistä.